Kansojen julistus Klimaforum09:sta

Declaration - Finnish

 

TIIVISTELMA

Ilmastokriisiin on olemassa ratkaisuja. Ihmisten ja planeetan etu vaatii, että muutamme yhteiskuntamme oikeudenmukaisella ja ekologisesti kestävällä tavalla sellaisiksi, että kaikkien kansojen elinoikeudet ja arvo ovat niissä taattuja, maapallon elinvoimaisuus palautuu ja tulevat sukupolvet saavat mahdollisuuden parempaan elämään.

Me Kööpenhaminassa Klimaforum09:ään osallistuvat kansat, yhteisöt ja järjestöt kutsumme jokaisen yksilön, järjestön, hallituksen ja instituution, mukaan lukien Yhdistyneet kansakunnat (YK), osallistumaan tähän välttämättömään muutokseen. Haaste on suuri. Tämän päivän kriisillä on taloudellinen, sosiaalinen, ekologinen, geopoliittinen ja ideologinen puoli, jotka ovat kaikki keskenään vuorovaikutuksessa ja vahvistavat sekä toisiaan että ilmastokriisiä. Tämän johdosta vaadimme seuraavia välittömiä toimia ilmaston puolesta:

• Fossiilisten polttoaineiden käytöstä on luovuttava kokonaan tulevien 30 vuoden aikana, erikseen määriteltyjen viisivuotisten välitavoitteiden avulla. Vaadimme, että kehittyneet teollisuusmaat vähentävät kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 40 %:lla vuoden 1990 vertailutasosta vuoteen 2020 mennessä.

• Ilmastovelka on tunnustettava ja maksettava takaisin ja sen aiheuttamat vahingot korvattava kaikille niille ihmisryhmille, joita ilmakehän ylikuormittaminen ja ilmastonmuutoksen haitalliset vaikutukset koskettavat.

• On kieltäydyttävä puhtaasti markkinalähtöisistä ja teknologiakeskeisistä, valheellisista ja vaarallisista ratkaisuista kuten ydinvoima, laajamittaisella monokulttuuriviljelyllä tuotetut biopolttoaineet, hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (CCS), puhtaan kehityksen mekanismit (CDM), biohiili, viljelykasvien geneettinen manipulointi ”ilmastonmuutoskestäviksi”, ilmakehän suunnitelmallinen ja laajamittainen muokkaaminen (geoengineering) tai REDD-mekanismi, joka syventää sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä konflikteja.

• On löydettävä aitoja ratkaisuja, jotka perustuvat turvalliseen, puhtaaseen ja kestävään luonnonvarojen käyttöön sekä kansojen omavaraisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen ruoan, energian, maan ja veden käytössä.

Vaadimme YK:n ilmastosopimuksen (UNFCCC) viidenneltätoista osapuolikonferenssilta (COP15) laillisesti sitovaa sopimusta, joka velvoittaa kaikki maat osallistumaan prosessiin maapallon ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen tasapainon palauttamiseksi sellaisin keinoin, jotka ovat ympäristön, ihmisten ja talouden kannalta kestäviä ja oikeudenmukaisia.

Ilmastonmuutoksen haitalliset vaikutukset aiheuttavat vakavia puutteita ihmisoikeuksien toteutumisessa. Kaikilla maailman valtioilla on velvollisuus tehdä yhteistyötä kansainvälisesti, jotta ihmisoikeudet toteutuisivat kaikkialla maailmassa YK:n peruskirjan mukaisesti. Mitä tahansailmastonmuutosta koskevaa sopimusta tulee tarkastella yhteiskuntiemme kokonaisvaltaisen muutoksen taustaa vasten.

Me Klimaforum09:ään osallistuvat kansat ja järjestöt sitoudumme jatkamaan aktiivista toimintaamme juuri sellaisen muutoksen aikaansaamiseksi – muutoksen, joka edellyttää yhteiskuntiemme sosiaalisten, poliittisten ja taloudellisten rakenteiden perusteellista uudelleenjärjestelyä sekä kaikkien sukupuoleen, luokkaan, rotuun, ikään tai etnisyyteen perustuvien epätasa-arvoisuuksien ja epäoikeudenmukaisuuksien poistamista.

Kokonaisvaltaisen muutoksen aikaansaaminen vaatii, että paikallisyhteisöjen demokraattinen itsemääräämisoikeus palautetaan ja ne kohotetaan takaisin yhteiskunnan sosiaalisen, poliittisen ja taloudellisen toiminnan perusyksiköiksi. Luonnonvarojen paikallinen ja demokraattinen omistus, hallinta ja käyttö ovat yhteisöjemme mielekkään ja kestävän kehityksen ja samalla kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen perusta. Yhteisten ja jaettujen resurssien hallintaan tarvitaan vahvempaa alueellista ja kansainvälistä yhteistyötä sekä vahvempi ja demokraattisempi YK.

Kutsumme jokaisen asianosaisen yksilön, kansanliikkeen sekä kulttuurisen, poliittisen ja taloudellisen järjestön liittymään joukkoomme, rakentamaan yhdessä voimakkaan ”liikkeiden liikkeen”, joka tuo esiin ihmisten visioita ja vaatimuksia kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Yhdessä voimme käynnistää maailmanlaajuisen muutoksen kohti kestävämpää tulevaisuutta.